|
|

|

|
Kantolippu
Kannettaessa Suomen lippua kulkueissa tai paraateissa tulee sillä aina olla lipunkantajan lisäksi kaksi lippuvartijaa. Lipunkantaja on valittava vahvempien joukosta, sillä se on usein voimia kysyvä tehtävä. Lippuvartioon pääsy on kunniatehtävä, ja siihen valittujen tulisi pukeutua ja käyttäytyä asianmukaisesti. Lippumenot kannattaa kommelluksien välttämiseksi harjoitella etukäteen.
Naispuolinen lippuvartija asettuu lipunkantajasta katsoen oikealle ja miespuolinen vasemmalle puolelle. Lippuvartijat käyttävät sinivalkoisia airutnauhoja siten, että naisella nauha kulkee vasemman ja miehillä oikean olkapään yli. Nauha solmitaan vyötärön kohdalta löysälle solmulle. Sininen väri on nauhassa alempana.
Poikkeus
- Airutnauhaa ei käytetä kansallis- tai virkapuvun kanssa.
Kulkueessa tai paraatissa liikuttaessa Suomen lippu lippuvartioineen tulee kymmenisen askelta soittokunnan jäljessä. Lippu kannetaan pystysuorassa asennossa vartalon keskikohdalla. Kantovyötä on hyvä käyttää, jos tanko on raskas. Suomen lippua seuraavat järjestölippu tai -liput ja lopuksi itse marssijat. Yleisö tervehtii ohi kulkevaa Suomen lippua paikallaan seisten, miehet ilman päähinettä.
Järjestölipullakin on tapana olla lippuvartio. Suomen lippu on kuitenkin aina arvokkaimmassa asemassa. Jos liput sisätiloissa pidettävässä juhlassa asetetaan lipputelineeseen, ei lippuvartioita enää tarvita. Yleisö tervehtii lippua seisten sen saapuessa ja poistuessa.
Kannettavalla Suomen lipulla on tervehdittävä eli suoritettava kunnianosoitus seuraavissa tapauksissa:
- kohdattaessa tasavallan presidentti tai vieraan valtion päämies
- oman tai vieraan maan kansallislaulua esitettäessvainajaa, jos hautajaissaatto kulkee ohi sekä vainajaa siunattaessa ja hautaan laskettaessa
- Järjestölipulla tervehditään edellisten kohtien lisäksi seuraavissa tapauksissa
- Suomen tai vieraan valtion lippua nostettaessa, laskettaessa, ohitettaessa tai esimerkiksi juhlahuoneistoon tuotaessa ja pois vietäessä
- maakuntalauluja ja järjestön omaa kunniamarssia tai -laulua esitettäessä
- muistettaessa vainajaa hiljaisella hetkellä tai laskettaessa vainajalle järjestön omaa seppelettä
- patsasta, reliefiä tai muotokuvaa paljastettaessa
- monissa muissa tilanteissa sopimuksen mukaan; esimerkiksi kunnia- tai ansiomerkkejä jaettaessa, lipputervehdykseen vastattaessa ja sellaista juhlallista vakuutusta annettaessa, joka oikeuttaa järjestön jäsenyyteen
Lipunkantaja tervehtii lipulla laskemalla sitä rauhallisesti, kunnes tanko on noin 45 asteen kulmassa vaakatasoon. Kulkueessa tai paraatissa tervehtiminen tapahtuu viitisen metriä ennen kohdetta ja päättyy metrin kohteen jälkeen. Paikalla tehtävässä tervehtimisessä lipunkantaja kääntää hieman rintamasuuntaansa tervehdittävään ja kallistaa lipputankoa. Lippu ei saa koskettaa maata.
|

|
|