|
|

|

|
Jouluvalmistelut
Joulu tuo stressin, vai tuoko?
Jouluksi pitää ehtiä siivoamaan, hankkimaan lahjat, koristelemaan koti ja ennen kaikkea säilyttää joulumieli.
Olemme keränneet muutaman hauskan niksin joulunodotusaikaan.
Siivoaminen
- Aloita joulusiivoaminen ajoissa.
Ikkunat kannattaa pestä ennen pakkasia. Ikkunoita pestäessä pitää muistaa auringon suunta,
eli ikkunaa ei kannata pestä silloin kun aurinko paistaa suoraan pestävään ikkunaan.
- Käytä kunnon siivousvälineitä ja aloita siivoaminen oikeassa järjestyksessä.
Pölyisimmät tavarat, kuten matot ja petivaatteet, kannattaa viedä ensin ulos ja
sitten aloittaa siivoaminen ylhäältä alaspäin, eli katosta lattiaan.
- Jokaiselle yksi sovittu tila ja/tai työ.
Jaa siivoustyö koko perheen kesken, näin siivoustyö ei kestä liian kauan ja siivous on mukavaa.
Matot kannattaa levittää lumen päälle ja antaa lasten temmeltää niiden päällä,
näin pölyt ja pölypunkit karisevat hankeen ja matot saavat puhtaan tuoksun.
Mikäli maassa ei ole lunta, kannattaa matot jättää muutamaksi tunniksi
tuulettumaan sopivan tangon/tuen/tuolien päälle.
- Petivaatteet
Tuuleta jouluaattona peitot, tyynyt ja patjat ulkona.
Petaa sängyt valmiiksi ja laita esim. tuoksukynttilä tai tuoreita kukkia yöpöydälle tai ikkunalle
tuomaan hentoa tuoksua myös makuuhuoneeseen.
Laita rakkaasi tyynyn alle pieni lahja tai muistutus hänen tärkeydestä elämässäsi.
- Katto ja seintä
Pyyhi katto pitkävartisella nukkapintaisella harjalla, näin saat hämähäkin seitit ja pölyt pois kätevästi.
Seinien suhteen kannattaa edetä niin, että pyyhkii ylhäältä alaspäin.
Pyyhi pölyt kirjahyllyiltä ja taulujen päältä mikrokuituliinalla.
- Lattia
Nosta lattialta helposti nostettavat/siirrettävät tavarat pois siivottavalta alueelta.
Imuroi lattia ja pese lattia sopivalla pesuaineella.
- Saunan ja pesutilojen siivoaminen.
Pese sauna ko. pesuun sopivilla pesuaineilla. Näin pääset eroon homeesta ja liasta kunnolla.
Laita saunaan ja pesutilaan tuoksukynttilöitä ja kun on saunomisen aika,
sytytä kynttilät n. ½h ennen saunomista, niin tuoksu ehtii täyttää tilan.
Huom! Muista sopiva alusta kunttilöille!
- Perhehopeat ja korut
Käytä hopeaesineiden kiillotukseen vain siihen tarkoitettuja aineita ja pehmeää nukkaamatonta liinaa.
Kultaiset esineet voi pestä vedellä, tiskiaineella ja esim. hammasharjalla.
Palkitse siivouksen jälkeen
Anna itsellesi ja muille siivoojille pieni palkinto, esim. herkullisella illallisella ravintolassa tms.
Jouluruoat
kts.
[tästä]
|

|
|