|
|
|
|
Avioliiton purkaminen
Avioliitto voidaan purkaa tuomioistuimen päätöksellä (avioero). Avioeron voi saada kuuden
kuukauden harkinta-ajan jälkeen tai sen jälkeen kun puolisot ovat asuneet erillään keskeytyksettä
viimeiset kaksi vuotta.
Avioeroa käsiteltäessä tuomioistuin ei tutki, minkä vuoksi puolisot tai toinen puoliso vaatii
avioeroa eikä myöskään puolisoiden välisiä henkilökohtaisia suhteita. Kun vain toinen
puolisoista hakee avioeroa, ei avioeroon tuomitsemisen kannalta ole merkitystä sillä,
vastustaako toinen puoliso avioeroa vai suostuuko hän siihen.
Avioeroa koskeva asia pannaan tuomioistuimessa vireille kirjallisella hakemuksella, jonka voivat
tehdä puolisot yhdessä tai toinen puoliso yksin. Hakemukseen on liitettävä lisäksi puolisoiden
virkatodistus. Puolisot tai puoliso voivat jättää hakemuksen tuomioistuimen kansliaan
joko itse tai käyttäen valtuutettua asiamiestä. Hakemus voidaan lähettää myös postitse,
telekopiona tai sähköpostina.
Avioero harkinta-ajan jälkeen
Kun avioeroa ensimmäisen kerran käsitellään tuomioistuimessa, asian käsittely
lykätään toistaiseksi. Tämän jälkeen tuomioistuimen on tuomittava puolisot avioeroon, kun:
- kuuden kuukauden harkinta-aika on kulunut umpeen ja
- puolisot yhdessä vaativat tai toinen heistä vaatii, että puolisot tuomitaan avioeroon.
Vaatimus avioeroon tuomitsemisesta kuuden kuukauden harkinta-ajan kuluttua on tehtävä
samalla tavoin kuin pantaessa avioeroa koskeva asia vireille.
Harkinta-ajan alkaminen
Jos avioeroa koskeva asia oli pantu vireille puolisoiden yhteisellä hakemuksella,
kuuden kuukauden harkinta-aika alkaa kulua siitä, kun yhteinen hakemus jätettiin tai
saapui tuomioistuimelle. Jos taas hakemuksen on tehnyt toinen puoliso yksin,
harkinta-aika alkaa siitä, kun hakemus on annettu toiselle puolisolle tiedoksi.
Hakemuksen tiedoksiantamisesta huolehtii tuomioistuin.
Avioeroasian raukeaminen
Avioeroasia raukeaa, jos vaatimusta avioeroon tuomitsemisesta ei ole tehty vuoden kuluessa
harkinta-ajan alkamisesta.
Avioero ilman harkinta-aikaa
Puolisot voidaan kuitenkin tuomita välittömästi avioeroon ilman muutoin pakollista kuuden kuukauden
harkinta-aikaa, jos he ovat keskeytyksettä asuneet erillään vähintään kaksi vuotta.
Muut avioeron yhteydessä käsiteltävät kysymykset
Avioeron yhteydessä voidaan tuomioistuimen ratkaistavaksi saattaa
myös seuraavat asiat:
- elatusavun suorittaminen lapselle tai puolisolle
- lapsen huolto ja tapaamisoikeus
- yhteiselämän lopettaminen ja se, kumpi puolisoista saa toistaiseksi jäädä asumaan perheen kotiin.
Näistä asioista voidaan antaa myös väliaikainen määräys siksi kunnes asia ratkaistaan.
Elatusavun vahvistamista, lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta sekä yhteiselämän
lopettamista koskevat asiat voidaan kuitenkin saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi
myös erillisessä oikeudenkäynnissä, vaikka avioeroa ei samalla vaadittaisikaan.
Esimerkiksi perheväkivaltatilanteessa puoliso voi vaatia, että tuomioistuin määräisi
yhteiselämän lopetettavaksi ja velvoittaisi toisen puolison muuttamaan yhteisestä kodista,
vaikka hän ei samalla vaadikaan avioeroa.
On tärkeätä muistaa, että kysymykset lapselle tai puolisolle maksettavasta elatusavusta
sekä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta voidaan järjestää myös ilman oikeudenkäyntiä.
Esimerkiksi jo ennen avioero-oikeudenkäynnin alkamista puolisot voivat tehdä asiasta
kirjallisen sopimuksen, jonka kunnan sosiaaliviranomiset vahvistavat. Vahvistettu sopimus
on samanveroinen kuin tuomioistuimen päätös. Tietoja tästä sopimusmenettelystä saa
oman kunnan sosiaalitoimistosta. Tietoja avioeroon liittyvistä oikeudellisista
kysymyksistä antavat asianajajat ja yleiset oikeusaputoimistot.
Puolisoiden omaisuuden jako...
...kun avioliitto purkautuu puolison kuoleman johdosta
Kun avioliitto on purkautunut toisen puolison kuoleman johdosta ja kuolleelta puolisolta on
jäänyt rintaperillisiä (lapsia tai näiden jälkeläisiä), voivat leski tai perilliset
vaatia toimitettavaksi omaisuuden jakoa eli ositusta.
Tässä omaisuuden osituksessa puolisoiden kaikki omaisuus jaetaan pääsäännön mukaan tasan.
Eloonjäänyt puoliso saa omaisuudesta puolet ja perilliset yhteensä toisen puolen.
Omaisuuden osituksen jälkeen kukin perillinen voi lisäksi vaatia, että perillisten
kesken toimitetaan perinnönjako.
Omaisuus jaetaan tällä tavoin tasan kuitenkin vain silloin, kun eloonjääneelle puolisolle
kuuluu vähemmän omaisuutta kuin kuolleelle puolisolle. Jos sen sijaan eloonjääneelle
puolisolle kuuluu enemmän omaisuutta kuin kuolleelle puolisolle, on eloonjääneellä
puolisolla aina oikeus pitää kaikki oma omaisuutensa itsellään.
Esimerkki 1:
Matti ja Maija ovat avioliitossa keskenään ja heidän avioliittonsa purkautuu
Matin kuoleman johdosta. Matin perillisinä ovat puolisoiden lapset A ja B.
Matilla on omaisuutta 600 000 mk:n arvosta, Maijalla 200 000 mk:n arvosta.
Tässä tapauksessa omaisuuden ositus toimitetaan siten, että Maija saa puolet
yhteenlasketusta omaisuudesta (800 000 mk) eli 400 000 mk ja lapset A ja B
yhteensä samoin 400 000 mk. Toisin sanoen: koska tässä tapauksessa
eloonjääneellä puolisolla, Maijalla, oli vähemmän omaisuutta kuin
ensiksi kuolleella puolisolla, Matilla, puolisoiden omaisuus jaetaan
tasan Maijan ja lasten A ja B kesken.
Esimerkki 2:
Jos edellisessä esimerkissä avioliitto olisikin purkautunut Maijan eikä Matin
kuoleman johdosta, saa Matti pitää koko oman omaisuutensa (600 000 mk) ja
lapset A ja B saavat vain äidilleen Maijalle kuuluneen omaisuuden (200 000 mk).
Toisin sanoen: koska eloonjääneellä puolisolla, Matilla, oli enemmän omaisuutta
kuin Maijalla, Matti saa pitää koko omaisuutensa itsellään eikä hänen tarvitse
luovuttaa mitään omaisuudestaan lapsille A ja B.
Edellä sanotun lisäksi eloonjääneelle puolisolle turvataan oikeus pitää hallinnassaan
perheen yhteisenä kotina käytetty asunto ja siihen kuuluva asuntoirtaimisto,
jos eloonjääneellä puolisolla ei ole omistuksessaan muuta, kodiksi sopivaa
asuntoa. Jos avioliitto purkautuu puolison kuoleman johdosta, mutta kuolleelta
puolisolta ei ole jäänyt rintaperillisiä (lapsia tai näiden jälkeläisiä),
eloonjäänyt puoliso perii koko kuolleen puolison omaisuuden, jos kuollut
puoliso ei ollut testamentilla toisin määrännyt.
Molempien puolisoiden kuoltua on viimeksi kuolleelta puolisolta jäänyt
omaisuus jaettava pääsäännön mukaan tasan kummankin puolison perillisten kesken.
...ja avioerossa
Kun avioeroa koskeva asia on tullut tuomioistuimessa vireille, voi kumpikin
puoliso vaatia omaisuuden jakoa, ositusta, toimitettavaksi. Puolisoiden ei
tarvitse jäädä odottamaan kuuden kuukauden harkinta-ajan umpeen kulumista
tai lopullista avioerotuomiota, vaan ositus voidaan toimittaa heti, kun
oikeudenkäynti on alkanut. Avioeron perusteella toimitettavassa omaisuuden
osituksessa jaetaan pääsäännön mukaan puolisoiden kaikki omaisuus tasan puolisoiden kesken.
Esimerkki 3:
Matti ja Maija hakevat avioeroa yhteisellä hakemuksella. Omaisuuden ositus voidaan
toimittaa sen jälkeen kun hakemus on jätetty tuomioistuimelle. Matilla on omaisuutta
600 000 mk:n arvosta, Maijalla 200 000 mk:n arvosta. Tällöin omaisuuden ositus
toimitetaan pääsäännön mukaan siten, että kumpikin saa osalleen puolet puolisoiden
omaisuudesta (800 000 mk) eli 400 000 mk.
On kuitenkin muistettava, että omaisuuden jakaminen tasan on vain pääsääntö,
josta voidaan poiketa. Tästä pääsäännöstä poikkeaminen voi erityisesti
perustua siihen, että puolisot ovat tehneet avioehtosopimuksen, taikka siihen,
että omaisuuden ositusta sovitellaan kohtuusnäkökohtien perusteella.
Avioehtosopimus ja omaisuuden ositus
Avioehtosopimus voidaan tehdä joko ennen avioliittoa tai avioliiton aikana.
Avioehtosopimuksessa puolisot sopivat siitä, millä tavoin omaisuuden ositus on toimitettava.
Avioehtosopimus koskee osituksen toimittamista sekä silloin, kun avioliitto
purkautuu toisen puolison kuoleman johdosta että myös silloin, kun ositus
toimitetaan avioeron perusteella. Avioehtosopimuksella voidaan myös kumota
aikaisempi avioehtosopimus tai muuttaa sitä.
Käytännössä on tavallisin avioehtosopimus, jossa määrätään, että kummallakaan
puolisolla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen. Tämä tarkoittaa
sitä, että avioliiton purkauduttua puolisoiden omaisuutta ei jaeta
tasan, vaan kumpikin puoliso pitää oman omaisuutensa itsellään.
Avioehtosopimuksella voidaan myös määrätä, että puolisolla ei ole
avio-oikeutta tiettyyn toiselle puolisolle kuuluvaan omaisuuteen,
esimerkiksi tämän perintönä saamaan maatilaan. Tämä määräys merkitsee
sitä, että puolisoiden kesken jaetaan tasan kaikki muu omaisuus
paitsi avioehtosopimuksessa mainittu maatila, joka jää ulkopuolelle.
Avioehtosopimus ei kuitenkaan ole ehdottomasti sitova. Sen määräyksistä
voidaan poiketa tai se voidaan jättää kokonaan huomiotta osituksen
sovittelussa, jos avioehtosopimuksen noudattaminen johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen.
Omaisuuden osituksen sovittelu
Omaisuuden osituksen sovittelu tarkoittaa sitä, että yksittäistapauksessa
voidaan kohtuusharkinnan perusteella poiketa niistä säännöistä,
joita omaisuuden osituksessa olisi muutoin noudatettava.
Omaisuuden ositusta voidaan sovitella, jos:
- ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen
- taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua.
Kun osituksen sovittelua harkitaan, on erityisesti otettava huomioon:
- avioliiton kestoaika
- puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden säilyttämiseksi ja kartuttamiseksi
- muut näihin verrattavat, puolisoiden taloutta koskevat seikat.
Osituksen sovittelu tapahtuu siis ottamalla huomioon kohtuus- ja oikeudenmukaisuusnäkökohdat
kussakin yksittäistapauksessa erikseen. Tämän vuoksi ei voida ennalta asettaa
mitään yleisiä sääntöjä siitä, milloin osituksen sovittelu tulee kysymykseen,
miten sovittelu toimitetaan taikka kuinka useissa tapauksissa ositusta sovitellaan.
Tavallisimmat tilanteet, joissa sovittelu tulee harkittavaksi, voidaan kuitenkin
kuvata seuraavan kahden esimerkin avulla:
Esimerkki 1: Lyhytaikainen lapseton avioliitto, ei avioehtosopimusta.
Matti ja Maija solmivat avioliiton. Avioliiton kestettyä kaksi vuotta puolisot
tuomitaan avioeroon. Matilla on omaisuutta 1 600 000 mk:n arvosta, Maijalla
on 400 000 mk:n arvoinen asunto-osake. Kumpikin on ansiotyössä, avioliitosta
ei ole lapsia. Omaisuuden osituksesta voimassaolevien pääsääntöjen mukaan
puolisoiden omaisuus (2 000 000 mk) olisi jaettava tasan, jolloin Matti
joutuisi luovuttamaan 600 000 mk omasta omaisuudestaan Maijalle.
Osituksen sovittelua koskevien sääntöjen mukaan voidaan kuitenkin tällöin
päättää, että kumpikin pitää oman omaisuutensa koska muutoin Maija
tulisi lyhytaikaisen avioliiton jälkeen saamaan perusteetonta etua.
Esimerkki 2: Pitkäaikainen avioliitto - avioehtosopimus:
Antti ja Raija tuomitaan avioeroon avioliiton kestettyä 16 vuoden ajan.
Puolisoilla on avioliitosta 14 ja 12 vuoden ikäiset lapset. Antin
kuukausitulot ovat 16 000 mk kuukaudessa, Raijan 5 000 mk. Puolisoiden
ainoan omaisuuden muodostaa Antin omistama 800 000 mk:n arvoinen
osakehuoneisto, puolisoilla ei ole velkoja.
Antin ja Raijan tekemän avioehtosopimuksen mukaan kummallakaan ei ole
avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, joten omaisuutta jaettaessa Antti
tulisi säilyttämään omistamansa osakehuoneiston omistuksessaan eikä
Raija saisi lainkaan omaisuutta.
Osituksen sovittelua koskevien sääntöjen mukaan avioehtosopimuksen
määräykset voidaan jättää huomiotta ja jakaa omaisuus (800 000 mk)
tasan puolisoiden kesken, koska avioehtosopimuksen noudattaminen
johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen, kun otetaan huomioon avioliiton
kestoaika ja puolisoiden taloudellinen asema. Tällöin kumpikin tulee
saamaan omaisuutta 400 000 mk:n arvosta.
Miten omaisuuden ositus toimitetaan?
Omaisuuden ositus voidaan toimittaa joko siten, että osapuolet toimittavat
osituksen itse keskenään tekemänsä sopimuksen mukaisesti (sopimusositus)
taikka osituksen toimittaa tuomioistuimen tähän tehtävään määräämä
pesänjakaja, tavallisesti asianajaja (toimitusositus).
Kun ositus toimitetaan sopimusosituksena, osituksesta on laadittava
asiakirja, joka on allekirjoitettava ja kahden henkilön todistettava
oikeaksi. Jos taas pesänjakaja toimittaa osituksen, laaditaan
toimituksesta asiakirja, jonka pesänjakaja allekirjoittaa.
Puolisoiden omaisuussuhteita selvitettäessä ja omaisuuden ositusta
suunniteltaessa on aina syytä kääntyä asianajajan, yleisen oikeusaputoimiston
tai muun asiantuntevan lakimiehen puoleen. Tällöin on myös aiheellista
tiedustella mahdollisuutta saada maksutonta oikeusapua tai korvausta oikeudenkäyntikuluista
oikeusturvavakuutuksen (kotivakuutus) perusteella.
|
|
|
Avioliiton solmiminen